Rick Grimes
Andrew Lincoln

Rick Grimes on apulaissheriffi pienessä kaupungissa Georgian osavaltiossa. Haavoituttuaan luodista työtehtävissä Rick makaa koomassa, kun zombie-epidemia iskee. Hän herää yksin ja lähtee etsimään vaimoaan Loria sekä nuorta poikaansa Carlia. Matkalla hän tajuaa, mitä maailmalle on tapahtunut.
Rick on peruskaveri – rauhallinen, oikeudenmukainen, hyvä ystävä ja isä – mutta täydellinen hän ei ole. Hän näkee useimmat ongelmat mustavalkoisina ja pitää itsepäisesti kiinni omista, vahvoista moraalisäännöistään. Tämä tapa ei aina auta tekemään parhaita päätöksiä. Rick on ollut Shanen työpari ja ystävä jo pitkään. Rick on ehkä liiankin tottunut heidän rentoon toverillisuuteensa. Rick on synnynnäinen johtaja. Mies, johon muut selviytyneet luottavat kriisin hetkellä. Hän on itsevarma päätöksissään, vaikka epäilisikin joskus hiljaa mielessään itseään. Rickin kaiken ylittävä pyrkimys oikeiden asioiden tekemiseen ja avuttomien suojelemiseen saattaa viedä hänet pois perheensä luota ja aiheuttaa jännitteitä hänen avioliitossaan ja suhteessa poikaansa.
Andrew Lincoln:
Andrew Lincoln opiskeli Lontoon Royal Academy of Dramatic Artissa. Hän tuli kuuluisaksi BBC:n draamasarjassa This Life. Hän sai kiitosta roolisuorituksestaan nuorena lakimiehenä, joka uppoutuu liikaa haaveisiinsa. Menestystä seurasi liuta elokuva- ja TV-rooleja, joista mainittakoon rooli Malcolm McDowellin rinnalla elokuvassa Gangster No. 1. Vuonna 2001 Lincoln aloitti kolmivuotisen työrupeaman draamakomediassa Teachers, jota hän myös ohjasi ja josta hän oli BAFTA-ehdokkaana.
Vuonna 2003 Lincoln oli mukana Richard Curtisin ohjaamassa ja tähtiä vilisevässä romanttisessa komediassa Love Actually. Lincoln on näytellyt myös useita menestyksekkäitä teatterirooleja. Näistä viimeisin on Dalen rooli Jez Butterworthin näytelmässä Parlour Song. Lincoln teki hiljattain pääroolin yhdessä Vanessa Paradis’n kanssa ranskalaisessa elokuvassa Heartbreaker.